Naiskuoropäivät 2023 peruuntuvat

Joudumme suureksi harmiksemme ilmoittamaan, että Naiskuoropäivät Kokkolassa 24. – 26.3.2023 on peruutettu. Ilmoittautuneiden osanottajamäärä ei valitettavasti kata järjestelyjen kuluja, eikä tappiollisen tapahtuman järjestäminen ole mahdollista.

Kokkolan Naislaulajat ovat tehneet töitä tapahtuman järjestämiseksi kaksi vuotta. Naiskuoropäivien järjestämisen koimme kunniatehtäväksi ja tavoitteenamme oli viedä osallistujat elokuvamusiikin äärellä laulun laineille. Mikään tapahtuma ei toteudu ilman osallistujia ja tämän realiteetin äärellä olemme nyt tapahtuman järjestäjinä.

Olemme saaneet useita yhteydenottoja, joissa on kerrottu kuorolaulajien taloudellisen tilanteen olevan este tapahtumaan osallistumiselle. Halua olisi kyllä osallistua, mutta ympäristössämme tapahtuneet muutokset ja niiden vaikutukset elämäämme ovat realisoituneet puolen vuoden sisällä. Tämä on uusi asia, joka tullaan huomioimaan myös liiton toimintaa suunniteltaessa.

Naiskuoropäivät peruuntuivat, mutta laulaminen jatkuu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *