Esiintyminen Kaustinen Folk Music Festivaaleilla

Viimeinkin se toteutui, nimittäin kuoromme esiintyminen Kaustisen festareilla. Tätä esiintymistä olemme odottaneet vuosia. Väliin on tullut vuosi toisensa perään korona, joka on estänyt festivaalien järjestämisen. Oli ihanaa päästä laulamaan kaksi keikkaa rennossa ja iloisessa festaritunnelmassa. Odotuksemme palkittiin.

Sulasolin Laulu- ja soittojuhlilla 10-12.6.2022 Jyväskylässä

Osallistuimme kesäkuussa Sulasolin järjestämille laulu- ja soittojuhlille Jyväskylässä. Moni kuorolaisemme osallistui tapahtumaan ensikertaa. Oli vaikuttava kokemus päästä laulamaan suurkuorossa Harjun stadionilla Jyväskylän Sinfoniaorkesterin säestäessä Finlandian. Tapahtuman ohjelma oli hyvin monipuolinen ja tarjosi hienoja elämyksiä osallistujille.

Vappuaaton konsertti 30.4.2022

Kuoromme järjestää perinteisen vappuaaton konsertin la 30.4.2022 klo 18.00 Kokkolan seudun opiston juhlasalissa. Konsertin nimikkokappaleen “Kaipaava” lisäksi ohjelmistossa on useita uusia kappaleita, joita olemme kevään aikana ahkerasti harjoitelleet viikkoharjoitusten lisäksi viikonloppuleireillä. Ohjelma sisältää rytmikkäitä ja meneviä kappaleita kuin myös rauhallisempia sovituksia. Lippuja ennakkoon voi ostaa kuorolaisilta 12€ / lippu ja ovelta 15€. Lippu sisältää väliajan…

Laulaen Ukrainalle konsertti

Kuoromme osallistui 4.4.2022 Kokkolan kirkossa järjestettyyn hyväntekeväisyys konserttiin Laulaen Ukrainalle! Konsertissa esiintyi paikallisia kuoroja, pienempiä lauluryhmiä ja soololaulajia. Suurkuorona esitimme kauniin ja koskettavan Ukrainan kansallislaulun Krinitsa (Hiljainen tienoo) sekä Eino Leinon vuonna 1916 runoon Olli Saaren hiljaittain tekemän sävellyksen Terve Ukraina!

Kevätlukukauden 2022 aloitus

Tämän hetkisen tiedon mukaan kuoromme kevätlukukauden aloitusta on siirretty viikolla eteenpäin alueemme koronatilanteesta johtuen. Harjoitukset alkavat ti 18.1. klo 18.00 Kiviniityn koulun musiikkiluokassa. Uudet laulajat ovat tervetulleita harjoituksiimme tutustumaan kuorolauluun. Ota rohkeasti yhteyttä ja tule haastamaan itseäsi antoisan harrastuksen parissa, mukavassa seurassa.

Kirkonmäen Wanhan ajan Joulumarkkinat

Varain hankintaa Kirkonmäen Wanhan ajan Joulumarkkinoilla. Myyntipöytä on katettu kotitekoisin leivonnaisin. Museopihan miljöö on oiva paikka Joulumarkkinoille. Tunnelmaa lisäsi yhdessä lauletut joululaulut.

Juhlakonsertti Tullipakkahuoneella

Kuoromme odotettu 40 -vuotis juhlakonsertti toteutui 27.11.2021 talvisessa pakkassäässä. Vanha Tullipakkahuone loi tunnelmalliset puitteet “Maailma on kaunis” -konsertillemme. Korona loi omat haasteensa konsertin järjestämiselle mm. koronapassien tarkastamisen muodossa. Tullipakkahuone täyttyi juhlayleisöstä ja saimmekin laulaa täydelle salille kuorollemme merkityksellisiä kappaleita matkamme varrelta. Onnistuneen konsertin jälkeen, suuntaamme katseemme luottavaisina kohti uutta vuosikymmentä ja uusia haasteita. Kokkolan Naislaulajat…

Syksyn laululeiri

Viikonloppuna 9-10.10 pidimme tehokkaan laululeirin Kokkolan Seudun Opiston juhlasalissa. Leiripäivämme alkoivat kehon lämmittelyllä rytmisen pehmeän musiikin tahdissa. Päivät sisälsivät mm. harjoitusta oikeaoppisesta hengittämisestä laulaessa, sekä kehon ja äänen hallintaa. Ahkerasti harjoittelimme myös tulevan 40 -vuotis juhlakonserttimme ohjelmistoa. Konsertin ohjelma sisältää kappaleita kuoromme eri vaiheista. Juhlakonserttimme “Maailma on kaunis” järjestetään Tullipakkahuoneella 27.11.2021 klo 18.00. Lippuja myyvät…

Kuoron sihteeri mukaan Suomen Naiskuoroliiton hallitukseen

Kuoron sihteeri Marita Hakala tuli valituksi Suomen Naiskuoroliiton hallituksen jäseneksi toimintakausille 2021-2023. Onnea Marita! Hallituksen jäsenen on mahdollisuus vaikuttaa liiton toiminnan kehittämiseen, sekä nostaa länsirannikon naislaulajia näkyväksi. Hallituksen jäsenyys helpottaa myös Kokkolassa vuoden 2023 suunniteltujen Naiskuoropäivien järjestämisessä.